Hallituksen budjettipäätöksillä palkansaajan verotus kevenee, ja sitä enemmän, mitä suurempituloinen on. 2400 kuukaudessa tienaavalla tämä tarkoittaa arviolta noin 200 euron kevennystä, 15 000 kuukaudessa ansaitsevalla 2000 euroa vuodessa. Osa verotuksen kevenemisestä syntyy työttömyysvakuutusmaksujen alentumisesta.
Työttömyysvakuutusmaksut eivät ole vero, vaan työntekijöiden ja työnantajien maksama maksu, jolla korvataan työttömyysmenoja. Tässä työnantaja- ja työntekijäliitot olivat yksimielisiä, että maksun pienetessä sillä ei tulisi kattaa valtion menoja. Työnantajien osalta tämä toteutui, työntekijöiden puolelta osa rahasta siirretään keventämään valtion budjettia.
SAK:n laskelmien mukaan hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan heikentävät pienituloisen ja osa-aikatyötä tekevän yhden vanhemman perheen toimeentuloa jopa 400 eurolla kuukaudessa. Budjetin julkistamisen yhteydessä ei näistä sosiaaliturvan leikkauksista puhuttu mitään,