AKT nosti kanteen Palvelualan työnantajat Palta ry:tä sekä Finnair Oyj:tä vastaan työtuomioistuimessa, koska Finnair majoitti lentohenkilökuntaa työehtosopimukseen kuuluvan hotellisopimuksen vastaisesti Shanghaissa. Hotellisopimuksen tarkoitus on taata henkilöstölle turvallinen yöpyminen ja mahdollisuus riittävään lepoon lentojen välillä.
Majoitukset hotellisopimuksen vastaisesti merkitsivät Shanghain tapauksessa merkittäviä turvallisuuspuutteita. Ääriesimerkki tilanteesta oli se, ettei hotelliin majoittunut lentohenkilökunta päässyt lähtemään lennolle hotellista, koska ulko-ovet olivat lukossa kettingillä. Lopulta ovet tultiin avaamaan ulkopuolelta ja henkilöstö pääsi matkaan.
Tuomiossa todetaan:
” Yhtiö on taloudellisia seikkoja ja turvallisuusnäkökohtia punnittuaan päätynyt jatkamaan henkilöstön majoittamista Shanghaissa,