Finnair ei pelastu työntekijöitä potkimalla

Valtionyhtiö Finnair on julkaissut eilen uuden strategiansa. Sen mukaan yhtiö haluaa yksinkertaistaa rakenteitaan ja pienentää yksikkökustannuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa heikennyksiä nykyisen henkilöstön työehtoihin sekä työvoiman ulkoistuksia.

Finnairin tapauksessa lähes koko henkilökunta oli koronan vuoksi lomautettuna kaksi vuotta, joten yksikkökustannukset henkilöstön osalta ovat olleet varsin maltillisella tasolla viimeiset vuodet. Finnair sai myös muhkeat tuet valtiolta toimintansa ylläpitämiseksi pandemian aikana.

– Finnair on jälleen kerran lähdössä työntekijöiden taskulle, työehtojen heikennysten muodossa. Sitä emme voi hyväksyä, toteaa AKT:n varapuheenjohtaja Jarkko Arpula.

Koska Finnair on nyt Venäjän ilmatilan sulkeuduttua kohdannut uudenlaisen kilpailutilanteen, se tarvitsee strategisia uudistuksia ollakseen kilpailukykyinen. Yhtenä tekijänä on yksikkökustannusten vähentäminen noin 15 prosentilla vuoden 2019 tasosta.

Read More

Jaa tämä uutinen

Generated by Feedzy