Paikallista sopimista käsittelevässä kolmikantatyöryhmässä lähdetään siitä, että luottamusmiehellä ei olisi enää entistä asemaa paikallisessa sopimisessa. Hänet voitaisiin korvata käytännössä kenellä tahansa ”reippaalla henkilöllä”. Pahimmillaan tämä voi mennä jopa niin, että työnantajat ryhtyvät valitsemaan omat neuvottelukumppaninsa, jonka kanssa he sopivat työehtojen heikentämisestä. Luottamusmiehen aseman heikentämisellä haetaan vallan siirtämistä työnantajille.
– Työntekijöiden edustajilla täytyy olla riittävä osaaminen sopimisesta, vahvistettu työsuhdeturva sekä mahdollisuus käyttää aikaa tehtäväänsä. Muutoin sopiminen ei ole tasavertaisella pohjalla. Siksi emme hyväksy luottamusmiesten aseman heikentämistä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.
Luottamusmiesten irtisanomissuoja on erittäin merkittävä jo pelkästään siinä,