Linja-autonkuljettajien vessaongelma, tuntuuko tutulta? Asiasta on uutisoitu mediassa niin Oulussa, Tampereella kuin Turussa tänäkin vuonna. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT kuitenkin muistuttaa, että asia on ratkaistava.
Ongelman yksi taustasyy ovat joukkoliikenteenliikenteen kilpailutukset. Liikennöintisopimukset ovat lyhyitä. Hinnat on myös vedetty kireälle. Yritykset eivät ehdi tai vaivaudu järjestämään vessoja reiteille ja päätepysäkeille. Lisäksi ajoaikataulut ovat niin kireitä, ettei vessaan reitiltä pääse.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT otti jo viime vuonna yhteyttä kaupunkeihin yhdessä työnantajaliiton kanssa, jotta asia ratkaistaisiin. Yksinkertaisinta olisi, että liikenteen tilaajat eli kaupungit vastaisivat vessoista ja perisivät kulut liikennöivältä yritykseltä.
Paikallisliikenteen linja-autonkuljettajien työpäivän pituus voi olla 11,5 tuntia. Ilman taukoa ajetaan usein 5,5 tuntia,